Tänään suunnattiin siis kello 17.45 Kivenlahden koirapuistoon. Freddy oli aluksi vähän ihmeissään, kun ei päässytkään leikkimään kuten aikaisemmin, mutta rauhoittui sitten kuitenkin nopeasti ja tajusi jutun juonen. Lyhyen infotilaisuuden jälkeen meidät jaettiin noin kymmenen koirakon ryhmiin, joista jokaisella oli oma kouluttajansa. Meidän ryhmässämme oli pari keskikokoista villakoiraa ja taisi siellä yksi kääpiökin olla, sitten oli yksi borderterrieri ja pari muuta pientä koiraa. Niin ja sitten komeat shelttinuorukaiset Freddy ja Juno  

Oli kivaa ja vaikutti ihan hyvältä kurssilta, joskin kouluttajalla oli joissain asioissa hieman kummallisia näkemyksiä (mm. maahanmeno opetetaan istumisen kautta ja naksutinkoulutuksessa naksutus riittää koiralle palkaksi eikä namia tarvita). Sai sieltä kuitenkin hyviäkin vinkkejä, joten en kadu että ilmottauduttiin :)

Meillä meni Freddyn kanssa oikein hyvin :) Keskityin ekalla kerralla siihen, että Freddylle jäisi positiivinen kuva touhusta, joten suurimman osan ajasta taistelin sen kanssa lelusta. Ensin käytiin läpi istumista, joka oli Freddylle ihan helppo nakki. Kouluttaja kävi erikseen katsomassa kaikki koirakot, joten sillä aikaa kun odottelimme, otin Freddyn kanssa pari ihan tavallista istumista ja sitten perustasentoa. Sitten revittiin sitä lelua aika paljon :D Kouluttaja kehui meidän perusasentoa tosi paljon ja lupaili jo meille toko-uraa :P

Sen jälkeen harjoteltiin kontaktinottoa, sekin on Freddylle ihan helppo nakki. Otin sen kanssa pari "seuraamista" ja se meni tosi hyvin :) Ei siis mitään täydellistä toko-seuraamista, vaan ihan vaan niin, että Freddy käveli vierellä ja piti kontaktia. Saatiin taas kehut kouluttajalta :) Sitten taas revittiin lelua.

Yleisesti saatiin palautetta kouluttajalta, että Freddy tekee tosi hyvin ja että siitä näkee, että se tykkää tehdä mun kanssa :) Saatiin myöskin lupa harjotella vähän vaikeampia juttuja sillä aikaa kun muut tekee noita perusjuttuja, jos meinaa tuntua liian helpolta. Olihan se vähän tylsää kun me osattiin jo noi jutut, mutta ainahan niitä voi harjotella lisää :) Jäi tosi hyvä fiilis treeneistä ja niin taisi jäädä myös Freddylle.

Tunnin lopuksi koirat sai päästää vapaaksi koirapuistoon ja Freddy nautti selvästi, kun kerrankin oli paljon muitakin pentuja joiden kanssa leikkiä, niin ei tarvinnut koko ajan alistua isoille koirille. Kotiläksyksi saatiin istumisen ja kontaktin harjoittelun lisäksi johonkin uuteen kohteeseen tutustuminen. Istuminen ja kontaktihan meillä on jo aika hyvin hallussa, mutta täytyy vielä keksiä kohde, mihin ei oltais vielä tutustuttu... En ole ihan varma, mutta voi olla, ettei Freddy ole vielä ollut hississä, joten taidetaan tutustua siihen.

Ensi torstaina taas uudestaan, ei meinaa jaksaa odottaa :D