Lupasin kirjottaa tänne tarkemmin, joten kirjoitan nyt. Ajatukset ovat aika sekavat ja tekstistä tulee varmaan hyvin sekavaa, mutta yritetään.

Ensinnäkin, kiitos kaikille jotka ovat lähettäneet terveisiä ja tsempanneet!  Tämä on ihan tajuttoman rankkaa, mutta yritetään selvitä.

Kaikki alkoi siis lauantaina joskus neljän aikaan iltapäivällä, kun tulin kotiin luisteluharkoista. Iskä lähti viemään roskia ja minä leikin Freddyn kanssa. Freddy on nyt oppinut hyvin, ettei ulko-ovesta mennä ulos ilman lupaa, eikä se ole sitä tehnytkään nyt pitkään aikaan. En tiedä miksi, mutta jostain syystä se kuitenkin tällä kertaa syöksyi salamana ulos, eikä kukaan ehtinyt tehdä mitään. Pitkiin aikoihin se ei ole edes yrittänyt livahtaa ovesta ulos, enkä tiedä, mikä sen sai tällä kertaa lähtemään.

Joka tapauksessa Freddy sitten juoksenteli siinä meidän "pikku"-tiellä ja minä lähdin heti perään. Eteiseen oli pentukurssin jäljiltä jäänyt namipussi, joten nappasin siitä pari nakinpalaa mukaani. Kutsuin Freddyä ja se jäi miettimään, että tulisiko vai eikö tulisi. Sellaista se on murkku-ikäisen kanssa... Sitten se kuitenkin päätti tulla, mutta juuri silloin ohi hurahti moottoripyörä. Vaikka ollaankin nyt kovasti harjoiteltu tuota, että autoja ja pyöriä ei jahdata, niin Freddy ei ole täysin sisäistänyt sitä. Niinpä se lähti moottoripyörän perään ja juoksi isolle tielle.

Minä lähdin paniikissa juoksemaan perään, mutta kun pääsin tielle asti, Freddyä ei näkynyt missään. Menin täysin paniikkiin ja luhistuin siihen itkemään ja huutamaan. En uskaltanut lähteä etsimään sitä, osittain siksi, että ajattelin, että jos se palaisi niin minun pitäisi olla siinä, ja osittain siksi, että olin varma että se oli jo jäänyt alle ja minua pelotti nähdä se jossain tienvarressa liiskaantuneena. Siispä jäin siihen itkemään.

Seuraavia hetkiä en muista yksityiskohtaisesti, vaikka ne pyörivätkin päässäni jatkuvasti. Freddy ilmestyi jostain ja lähti juoksemaan minua kohti kävelytietä pitkin. Meinasin alkaa kiljua riemusta ja kutsuin sitä iloisella äänellä ja kehuin. Valitettavasti Freddy ei juossut ihan suoraan, vaan kaarsi tien kautta. Ja silloin sieltä tuli auto. Huidoin ja yritin näyttää kuskille että pysähtyisi, mutta hän ei ehtinyt pysäyttää autoa. Seuraavassa vaiheessa kuului tömähdys ja Freddy kiljui ja minä kiljuin.

Freddy loikkasi toiselle kaistalle ja minä juoksi suoraan tielle hakemaan sitä. En tajunnut yhtään katsoa, jos sieltä tulisi autoja, mutta onneksi ei tullut. Tosin nyt melkein toivoo että olisi itsekin jäänyt alle...

Sain siis vihdoin Freddyn syliini. Sen oikean takajalan luut törröttivät esillä ja yksi varvas roikkui irtonaisena. Autoa ajanut nuori mies vei meidät kotiin, vaikkei siitä pitkä matka ollutkaan. Hän oli aivan paniikissa, mutta ei se hänen syynsä ollut, koira oli irti eikä hän olisi mitenkään ehtinyt pysäyttää. Toivottavasti hänelle ei jäänyt huono mieli ja heillä oli kivat juhlat, hän oli nimittäin samana päivänä mennyt kihloihin. Että mukava kihlajaispäivä...

Minä olin edelleenkin aivan paniikissa, niin paniikissa ei ikinä saisi itse olla, mutta siinä tilanteessa vain itkin ja huusin että se on saatava lääkäriin. Vasta autossa tajusin katsoa sen ikenet ja muistin, että niihin olisi pitänyt laittaa esim. hunajaa. Lähin eläinlääkäriasema oli mennyt kiinni noin tunti sitten, joten lähdimme ajamaan Helsinkiin. Lähempänäkin olisi todennäköisesti ollut jokin eläinlääkäriasema, mutta tuolla Freddy sai ainakin hyvää hoitoa.

Automatka oli aivan kamala, yritin pitää Freddyä hereillä ja olin varma että se kuolisi ennen kuin pääsisimme perille. Freddy rohkeana poikana yritti lohduttaa minua, vaikka sillä itsellään oli jalka täysin liiskana. Pääsimme kuitenkin perille ja Freddy pääsi suoraan hoitoon, sillä äiti oli soittanut etukäteen ja ilmoittanut meidän tulostamme.

Yksi varvas poistettiin ja jalka lastoitettiin ja paketoitiin. Neljän tunnin kuluttua pääsimme lähtemään kotiin ja meitä pyydettiin tulemaan takaisin seuraavana päivänä. Lääkäri kertoi, että tosiaan se yksi varvas oli jouduttu poistamaan, mutta muuten näytti olosuhteisiin nähden melko hyvältä. Ihovauriot vaan olivat todella pahat ja hän epäili, että jouduttaisiin tekemään ihonsiirtoja. Toiveikkaina kuitenkin lähdettiin kotiin.

Freddy oli koko yön ja aamun ihan tokkurassa, mutta päivällä alkoi jo piristyä. Aamulla ruoka kelpasi hyvin, pojalla oli selvästi kova nälkä. Syötimme jauhelihan kanssa antibiootit ja kipulääkkeet ja ne menivät ongelmitta alas. Kolmelta lähdimme taas lääkärille.

Tällä kertaa ei sitten tullutkaan niin hyviä uutisia. Yksi jäljelle jääneistä varpaista oli mennyt kuolioon ja toinen oli menossa. Polkuanturan tila on vielä avoin, mutta riski on suuri, että sekin menee kuolioon. Jos näin on, koko jalka joudutaan amputoimaan (kirjoitusvirheitä  on varmaan aika paljon, kyyneleitten takaa ei meinaa nähdä oikein mitään...). Jos käy todella hyvä tuuri, niin antura kiinnittyy ja vain varpaat joudutaan poistamaan, jolloin Freddylle jää "töppöjalka", mutta kuitenkin jalka jolle voi astua. Tällä hetkellä tilanne vaan näyttää aika heikolta.

Käymme nyt ainakin viikon ajan joka päivä tarkistuttamassa jalan, se on Freddylle tosi rankkaa, koska se joudutaan rauhoittamaan joka kerta. Viikon aikana pitäisi selvitä anturan kohtalo, huomenna ollaan varmaan taas jo vähän viisaampia.

Tämä on vaan niin käsittämätöntä. Oltiin juuri saatu piha aidattua ja Freddyn koulutus eteni hienosti, ja sitten pääsee käymään näin. En ole vielä edes kunnolla tajunnut, mitä on tapahtunut. Toivon vain koko ajan herääväni ja että kaikki olisi vain ollut unta. Mietin koko ajan vain, että miksi en reagoinut nopeammin ja mitä kaikkea minun olisi pitänyt tehdä. Tämä on vaan niin epäreilua, Freddy on vasta niin pieni ja se on aina niin iloinen ja kiltti.

Nyt mietimme vain, että mitä teemme, jos jalka joudutaan amputoimaan. Eläinlääkäri sanoi, että vaikka se kuulostaakin hurjalta, niin koirat oppivat nopeasti elämään kolmen jalan kanssa. Mutta kun se kuulostaa niin väärältä. Ajatus Freddystä kolmijalkaisena on niin kammottava, minun on vaikea uskoa siihen, että se olisi onnellinen. Meidän täytyy nyt perheen kanssa tehdä päätös, minkä vaihtoehdon luulemme olevan Freddylle paras. Amputoimmeko  vai päästämmekö vain Freddyn menemään..

Lääkäri antoi meille vinkkiä että kannattaa käydä kurkkaamassa netistä videoita ja löysin pari videota, missä on onnellisilta vaikuttavia kolmijalkaisia.
http://www.youtube.com/watch?v=kXfcOBU58ko
http://www.youtube.com/watch?v=hQXZk-WZdX8&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=KKNavQ6h8Ks&feature=related

Nyt toivotaan vaan parasta, että antura kiinnittyisi ja siinä alkaisi veri kiertää. Todella raskasta tämä on, enkä tiedä miten tästä selvitään...