Maanantaina 7.6.2010 kello 11.00 Freddylle on varattu aika kastraatioon. Samalla poltetaan ylimääräiset ripset ja ehkä kuvataan lonkat, pitää soittaa lääkärille vielä uudestaan kun joku viisas unohti niinkin mitättömän asian kuin lonkkakuvaukset. Ollaan siis lääkärin kanssa keskusteltu aiheesta ja silloin mietittiin, että voisi lonkat kuvata samalla kun kastroidaan, mutta se sitten unohtui. Loistavaa Jannika, kerrassaan loistavaa!

Pitkän mietinnän jälkeen olen siis tullut siihen tulokseen, että ne lonkat nyt sitten kuitenkin kuvataan. Jos näyttää siltä, että auto-onnettomuus on vaikuttanut merkittävästi lonkkiin, niin sitten ei lähetetä niitä Kennelliittoon. Tosin sain sellaisen käsityksen, että niihin voidaan lisätä merkintä, että onnettomuus on saattanut vaikuttaa tuloksiin. Mutta otetaan ensin kuvat ja katsotaan sitten mitä tehdään. Ihaninta olisi, jos lonkat olisivat niin hyvässä kunnossa, että voi huoletta lähettää kuvat Kennelliittoon ilman mitään merkintöjä  Mutta tosiaan, ensin otetaan kuvat!

Silmätkin olisi tarkoitus tutkia ja polvet samaten. Ei tosin varmaan ehditä ennen kuin kesäloma loppuu, niin kattellaan sitten uudestaan. Suunnitelmissa olisi myös käydä fysioterapeutilla hakemassa jumppaohjeita ja ehkä pulahtaa vesiterapia-altaassa.

Toivottavasti kastraatio nyt on oikea päätös. Sitä alkaa taas jännittää, että auttaako se mitään, muuttuuko Freddyn luonne ja jos muuttuu, niin miten. Ja tuleeko siitä kauhea karvakasa. Sitä ei voi tietää etukäteen, nyt täytyy vaan pitää sormet ristissä ja toivoa parasta, varautua pahimpaan